More photos in homepages
_________________________________________
Kesäkuun viimeisellä viikolla Anne kävi kolmen päivän Repoveden vaelluksella Solan ja Witsin kanssa. Säät olivat todella lämpimät, mutta onneksi Repovedellä riittää vesistöjä ja matkalla ei ollut kiire mihinkään. Koirat (jopa Witsi!) uivat useita (5 tai enemmän) kertaa päivässä kuten myös retkeilijä. Vettä juotiin myös ahkerasti puolen tunnin vaeltamisen välein. Keskipäivällä kuumimpaan aikaan idettiin pitkiä ruokataukoja. Näillä menetekmillä koirat tuntuivat jaksavan erittäin kuumasta säästä huolimatta. Ne saivat kantaa repuissaan hieman tavaraa. Sola tuntui ottavan reppujen kannon ihan työstä.
Ensimmäisenä päivänä uutena kokemuksena Solalle oli Lapinsalmen riippusilta. Sillan ylitys sujui alun aavistuksen epäröinnin jälkeen hyvin ja matka jatkui Katajavuoren rapuille. Ylös päästiin hyvin, mutta maisemapisteen raput alaspäin olivat kahden kiinni olevan koiran kanssa aika haasteelliset. Illaksi päädyttiin Määkijän telttailualueelle ja ihasteltiin superkuuta useiden muiden telttakuntien tapaan. Lauantaina jatkettiin Tervajärvi kiertäen Kuutinkanavalle. Heti alussa vastaan tuli tuttuja, kun Kesäniemen Penan (Arctic Soulin väkeä) kanssa tultiin vastakkain. Kuutinkanavalta matka jatkui perinteisten nähtävyyksien (näkötorni & Olhava) kautta kansallispuiston ulkopuolelle Valkealan ulkoilureittiä pitkin. Polku pieneni ja illaksi pääsimme Pitkäjärven laavulle. Paikka oli varsin upea ja rauhallinen: laavu järvien ja jyrkkien kallioiden keskellä, nuotio ja telttapaikka paksulla sammalpohjalla. Aamulla jatkettiin takaisin omia reittejä ja umpimetsää, kun vanhan kartan reitit ei oikein pitäneet paikkansa. Ruokataukoa vietettiin Sukeltajaniemessä. Kuutinkanavan kautta päädyttiin Katajajärvelle yöksi, jossa saatiin olla myös yksistään. Aamulla suuntasimme Ketunlenkkiä pitkin lossille. Koirat eivät epäröineet lossikyydilläkään.
Hauska kesäreissu ja yllättävän vähän väkeä oli liikenteessä.
Lisää kuvia kotisivuilla
Bridge over lake |
Landscapes after hill |
Sola saw something intresting |
Super moon in Määkijä |
Good hiking company |
Sola has little bit boring after swimming. |
In Olhavas's landscape |
One of many lakes |
Pitkäjärvi's wonderful tentplace |
Pitkäjärvi |
Sometimes trail is easy, sometimes not. |
Katajajärvi |
Dogs in Katajajärvi again |
Witsi |
Sola |
Forest after fire |
Last steps with cable ferry |