At spring-time Anne and some of our dogs has done many little hiking trips with Kata, aussie Lysti and siberian Enne.
______________________
Kevään aikana Anne on retkeillyt useamman kerran Hämeen alueella Katan ja Enne-huskyn sekä Lysti-aussien kanssa. Kiitos heille retkiseurasta ja mitä erilaisempien retki-ideoiden toteutuksesta! Laumasta on ollut mukana reissuilla aina pari koiraa eri kokoonpanoilla. Talvella retkeiltiin Alajärven saarissa pariin kertaan. Ensin tekemässä tikkuleipäsiä ja seuraavalla reissulla omaromenoita. Lumien sulattua suunnattiin keväiselle Heinisuolle lumikengillä. Lumikengillä pystyi liikkumaan (ja tosiaan liikkeessä oli pakko pysyä) muuten kulkukelvottomalla suolla mukavasti. Koirillakin oli hauskaa veden pärskyessä. Homma oli melko rankkaa lumikenkien upotessa märkään suohon. Evästauko pidettiin kuivalla "rannalla". Nokkoslettujen ja banaanirockyroad kokeilun voimalla jatkettiin illan hämärtyessä takaisin autolle.
Juhannusretkelle lähdettiin päiväksi Poronpolulle. Ennen ja Lystin seuraksi mukaan pääsivät Fanta ja Taiku. Lähdimme reitille aivan eteläisimmästä päädystä ja ruokatauko (risottoa) pidettiin Luutalammen rannassa. Tämän jälkeen jatkettiin Komiovuorelle. Reitti oli merkitty hyvin, joten kartanluku jäi vähemmälle. Ehkä olisi ollut syytä tutustua reittien kulkuun hieman paremmin. Reittimerkkejä seuratessa lähdettiin jossain vaiheessa väärään suuntaan ja lopulta löydettiin itsemme aivan muualta kuin kuviteltiin. No, matka piteni hieman...
Koska reissuun oltiin tultu nauttimaan, poikettiin reitiltä mukavan lammen rantaan toiselle ruokatauolle. Alkupalaksi nokkoslettuja ja jälkkäriksi kuumennettuja banaanin ja päärynän paloja einessuklaakastikkeessa (virhe: kinuskikastiketetra olisi ollut ehdottomasti parempi!). Auton suuntaan palattiin välillä Poronpolkua, välillä vanhoja reittilinjauksia ja osittain myös umpimetsää pitkin. Päivä venyi melko pitkäksi, mutta hauskaa oli ja autolla väsyneet vaeltajat sekä koirat.
|
25.4 Swamp and snowshoes with dogs (Kata, Lysti, Enne) |
|
25.4 Evening on swamp. Anne, Siina and Fanta (c) Katariina Salo |
|
25.4 Looks easy, but swamp was very wet. (c) Katariina Salo |
|
25.4 Swampsnowshoes-dogs Siina, Lysti, Fanta and Enne (c) Katariina Salo |
|
25.4 It was wet and heavy walking with snowshoes (c) Katariina Salo |
All 24.6 Poronpolku-photos (c) Katariina Salo
|
24.6 Forest after fire |
|
24.6 Rest at Luutasuo fire place |
|
24.6 Hiking company this time: Fanta and Taiku |
|
24.6 Fanta hate water, but like to drink |
|
24.6 Hiking pack: Boys Enne, Lysti, Taiku and girl Fanta. Huskies think photographing is boring, but aussie takes commands better ;) |
|