Tuesday 29 March 2016

Mushing day

In March one sunny winterday Anne spend whole day out mushing with dogs near Liesjärvi national park area. Sometimes it was nice to open own trails in forest and see new landscapes.
____________________________________________________________

Maaliskuun alussa sattui Annella sopivasti lomapäivä keskelle viikkoa aurinkoiseksi talvipäiväksi. Niinpä oli aikaa viettää koko päivä ulkona kahdella valjakolla Liesjärven alueella seikkaillen.

Ensimmäisenä reissuun pääsivät kisakoirat. Sepe on voimakas ja erittäin kuuliainen myös umpimetsässä, joten se sai juosta Solan kanssa johdossa. Siina ja Taiku juoksivat takaparissa. Aluksi suunnattiin ihan metsäautoteitä pitkin. Sieltä jatkettiin hieman haasteellista hakkuuaukeaa (tai risukkoa ja korkeita kantoja) ja samalla jyrkkää alamäkeä suolle. Välillä piti koirat ottaa kulkemaan vieressä, ettei reki olisi hajonnut lumen alta törröttäviin kantoihin. Suolla ajelu olikin sitten varsin mukavaa ja leppoisaa aurinkoisessa säässä. Joissain paikoissa näkyi himmeästi vanhoja valjakkojälkiä ja välillä mentiin minne lystää (siis kuskin päätöken mukaan). Suolta suunnattiin taas risukkoiseen umpimetsään. Käskyt menivät puiden välisssä sokkeloa kiertäen onneksi hyvin perille ja viimein oltiin taas uudella metsäautotiellä, jota jatkettiin takaisin.

Toisessa porukassa juoksivat loput vetokoirat eli Geea & Fanta johdossa ja Yepla & Kaima takana. Nyt oli repussa mukana kunnon eväät. Metsäautotien jälkeen suunnattiin Melkuttimilla ilvesreitille. Kangasmetsän leveällä polulla valjakkoajelu rauhallisella vauhdilla onnistui hyvin. Välillä mentiin harjanteiden päällä järven rantaa kiemurrellen. Polun kaventuessa vaihdettiin koskemattomalle hangelle järven jäälle ja Geea pääsi opettamaan Fantalle avoimen kentän taitoja. Jäältä päädyttiin laavuille, jossa koirat pääsivät lepotauolle ja musheri syömään tulilla ruokaa ja herkkuja. Pari lumikenkäilijää pistäytyi myös ruokatauolla. Tauon jälkeen suunnattiin uudella innolla juuri ennen pimeän tuloa takaisin.

Sola & Sepe, Taiku &Siina
Mushing on swamp
Own trail on swamp
Wonderful holiday. Sunny weather and happy dogs.
Break
Race team, but sometimes it was nice only to enjoy and do new adventures
Ilvesreitti (bob cat trail) with second team
Fanta & Geea in lead, Kaima & Yepla
Geea shows to Fanta, how to be open field leader
Lunch break, team waits.
7 years old Yepla and Kaima
Ready to come home

No comments:

Post a Comment