In begin of the July Jukka and Anne went to
Vallisaari-island near Helsinki with Soyka and Fanta.
__________________________
Heinäkuun alussa Soyka ja Fanta pääsivät mukaan retkelle tänä keväänä yleisölle avattuun
Vallisaareen. Vallisaari on Helsingin edustalla oleva entinen sotilassaari, joka on säilynyt hyvin luonnontilaisena. Ensin matkattiin Helsinkiin ja sieltä täpötäydellä lautalla saareen. Soyka hieman pelkäsi yläkertaan nousevia metallirappusia, mutta muuten lauttamatka sujui hyvin. Vallisaaressa saa kulkea vain merkityillä reiteillä, joten lähdimme kiertämään saarta vastapäivään muun porukan mukana. Hiekoitetuilla ja helppokulkuisilla reiteillä riitti kauniina ja kuumana kesäpäivänä väkeä. Reitin ulkopuolella näkyi luonnontilaista metsää ja erilaisia sotakäyttöön aikoinaan suunniteltuja rakennelmia. Matkalla oli useita taukopaikkoja, joista oli hyvät näkymät saaren suljettuun osaan, merelle, Suomenlinnaan sekä Helsinkiin. Parin tunnnin kierroksen jälkeen palattiin lauttarantaan, josta lautta kuljetti Suomenlinnan kautta takaisin Kauppatorille. Nuorilla koirilla oli reissussa paljon ihmeteltävää ja katseltavaa. Ne olivatkin aika väsyneitä kotiin päästessään.
Seuraavana päivinä sai lehdistä lukea kuinka kyseinen lauantai oli ollut kesän suosituin Vallisaaressa. Eipä ihme, että väkeä riitti.
|
Soyka's and Fanta's first time on ferry. |
|
Fanta and sea & Suomenlinna-island |
|
Soyka and Fanta |
|
Jukka and Soyka |
|
Forest and a little lake in forbidden area. |
|
There was some sightseeing places |
|
The boat between two islands (Suomenlinna and Vallisaari) |
|
Fanta on ferry |
|
Tired young girls on ferry. |
No comments:
Post a Comment