24.8-3.9 Hiking Didnujohka-Kalot-trail-Birtavarre

10.th autunum hiking trip was wonderful hiking on Finland and Norway mountains. We walked from Dinujohka,  Lossujärvi-Pitsusjärvi-(Halti, Finland's highest point)-Kobmajoki-Guolasjärvi-Gorsabrua, to Birtavarre. Siina was good hiking company.
________________________________________________________

Kymmenes syysvaellus suuntautui samoille seuduille kuin ensimmäinen eli Käsivarren erämaahan + Norjaan. Reissukaveriksi ja kantojuhdaksi pääsi tänä vuonna Siina.
Siina sai jo reissun ensimmäisenä kunnon vaelluspäivänä paljon ystäviä. Vielä Kobmajoellakin tuli vastaan Siinan tunnistaneita vaeltajia ja Siinahan nautti saamastaan huomiosta.
Reitillä koettiin kaikki vuodenajat, mutta vaellus onnistui hyvin muutamaa pientä kommellusta lukuunottamatta. Norjan puolella rinteet ja laskut ovat jyrkkiä, joten liikkuminen on huomattavasti mukavampaa ja turvallisempaa, jos koira osaa kulkea selän takana tarvittaessa. Siina ei oikein pitänyt jokien ylityksistä ja sillä oli välillä vaikeuksia hahmottaa matalinta/järkevintä reittiä virran yli. Onneksi se oli kuitenkin varsin hyvin ohjattavissa niissäkin tilanteissa kuten muuallakin. Alas laaksoihin mentäessä kannattaa huomioida, että mäkäräiset tuntuvat viihtyvän niissä vielä syksymmälläkin.

24.8 Junalle lähdettiin torstain puolella, mutta kyytiin päästiin Tikkurilasta perjantain puolella. Ison koiran paikka oli oikein kätevä ja kun tilaakin vielä oli, matka sujui joutuisasti.

25.8 Helsinki-Rovaniemi (train), Rovaniemi-Didnujohka (bus), Didnujoki (hiking)
25.8 Aamulla juna oli yhä myöhässä eikä pitänyt suunniteltuja taukoja. Siinan pissattaminen siis venyi, mutta Tervolassa uskalsi junasta poistua juuri sen verran, että Siina pääsi ensimmäiselle nurmikkoläntille. Rovaniemeltä jatkettiin tuttuun tapaan Eskelisen bussilla, joka vei suoraan Didnujoen kohdalle (n. 15 km Kilpisjärveltä Skibotniin päin). Vaellus Norjassa alkoi hieman kurjassa säässä: tihkutti, oli sumua ja tuuli sekä myöhemmin satoi räntää. Alkumatka sujui voimalaitoksen tietä ylös ja seuraavaksi siirryimme Didnujoen varren polulle. Etukäteen oli varoitettu Lossujärven haaran olevan hyvin helposti ohitettavissa. Siksi karttaa tuli luettua tarkasti ja käytettyä kompassiakin. Hetken jo luulin menneemme ohi. Lopulta kartta ja suunta täsmäsi eli heti kun näkyisi polku, niin käännös vasempaan. Silti ilman jonkun ystävällisen retkeilijän kivistä tehtyä suuntanuolta ja Lossu-tekstiä risteys pusikkoon olisi hyvinkin voinut mennä ohi. Tässä vaiheessa kadotimme polun, mutta tiedossa oli, että kunhan vaan palaa joen varteen, niin polku löytyy ajallaan. Koska liikkeelle lähdettiin hieman ennen 19.00, leiriytyminen tapahtui melko ylhäällä Didnujoen varressa. Yö oli varsin tuulinen (5 km eteenpäin Lossujärvellä tuulta oli ollut ilmeisesti vielä huomattavasti enemmänkin, kun telttoja oli hajonnut tuulessa).

26.8 Didnujoki-Lossujärvi-Urttas-valley-Pitsusjärvi
26.8 Aamulla sää oli tyynempi ja huippujakin näkyi jo hieman. Kaikkialla vähänkään korkeammalla oli valkoinen lumikerros. Joen vartta oli helppo seurata. Norjan ja Suomen Lossujärven tuvan välissä oli hieman etsintätyötä ja ryömimistä vaativa poroaita. Lossujärven tuvalla väkeä oli puoli luokallista ja jokunen muukin kulkija. Tuvan ympäristössä tuuli oli puuskittain erittäin kova. Päivä tuli kuljettua Urtasjoskilaaksoa, joka oli varsin hieno. Varsinaista reittiä ei ollut, mutta polku-uria oli helppo seurata. Urtashotellin pihassa vietettiin ruokataukoa parinkymmenen sinne jo aikaisemmin saapuneen lukiolaisen kanssa hyvässä sovussa. Pitsusjoen ylitys Kalottireitin puolelle ei ollut erityisen syvä (polvisyvyys), mutta varsin pitkä. Kun toisessa kädessä olivat sauvat, toisessa koiran reput, kaulalla kengät, selässä rinkka ja vyöllä omaa reittiään valikoiva koira hihnassa, ylityksessä sai olla tarkkana. Kalottireitti Pitsusjärven tuvalle olikin sitten tuttua ja helppoa.

26.8 In Norway, but soon in Finland

26.8 Windy Lossujärvi hut

26.8 Urttas valley

26.8 Pitsusköngäs

26.8 Somewhere in Urtas valley

27.8 Day hikingtrip to Halti
27.8 Edellisistä päivistä poiketen sää oli aurinkoinen ja täysin tyyni. Sää siis oikein houkutteli Haltin huiputukseen. Mukaan lähti rinkka, jossa sisällä lähinnä ruoanlaitto varusteet ja syötävää. Jossain Haltijärven läheisyydessä kulki lumiraja. Tästä eteenpäin sai välillä tarpoa paksussakin kestävässä hangessa varoen upottavia kiven koloja. Siinan tassujen kannalta Haltin erikoisen röpelökiven peittyminen lumeen oli erittäin hyvä juttu. Edessä meni parit jäjet ja vetokoirasta sai hyvän avun lumella. Huipulta laskeutumassa olleet pari vaeltajaa olivat joutuneet kiviä hyödyntäen hakkaamaan vierakirja laatikon auki. Sen verran piiskanneen jään & lumen peitossa kaikki huipulla. Nyt sää oli lämmin ja täysin tyyni. Näkyvyys ei olisi voinut olla parempi, joten huipulla Norjan puolella tuli vietettyä aikaa ehkä tunnin verran. Palatessa ruokataukoa oli ihana viettää Haltijärven vieressä. Järven pinta oli täysin tyyni ja sitä oli vaikea erottaa maisemasta. Ilta kului tuvalla käydessä, peseytymällä Pitsusjärvessä ja teltalla iltapalaa tehdessä. Auringonlasku oli reissun paras.

27.8 Snowy way to Halti

27.8 More snow near the top

27.8 Landscapes to south

27.8 Lunchbreak and warm day

27.8 Top of Halti. Norway on background.

27.8 Near Haltijärvi

27.8 Nice evening

28.8 Pitsusjärvi-Kobmajoki- about 7 km before Guolasjärvi
28.8 Yöllä oli ollut hieman pakkasta. Kaasuja ostaessa myyjä oli vakuuttanut (jo väärän kokoisten) "väärän" merkkisten kaasujen olevan yhtä hyviä kuin Primuksen kaasut. Aamulla kaasusta sai jotain ulos vasta hieman  lämmitettynä ja ylösalaisin käännettynä. Seuraavina öinä kaasu saikin olla makuupussissa yön. Ei jatkoon tätä kaasua. Reitti Pitsusjärveltä Kobmajoelle oli huomattavasti vähemmän kuljettu, eikä lumellakaan näkynyt kuin parin päivän takaiset jäljet. Välillä harmaantuneet reittimerkit sulautuivat maisemaan sen verran hyvin, että karttaa sai hyödyntää apuna. Sää oli suorastaan lämmin ja aurinkoinen. Kobmajoen tuvalla oli hyvä pitää ruokatauko ja sinne saapuikin pari muuta porukkaa. 3 kk E1-reitin vaelluksella ollut saksalaispariskunta oli jatkamassa samaan suuntaan. Kartalla Norjan tuvan jälkeinen joen ylitys näytti mahdolliselta haastavalta paikalta, joten sovimme odottavamme toisiamme, jos ylitys olisi hankala. Siinan kanssa lähdimme etsimään kumpuilevasta maastosta Seitakiveä ennen matkan jatkamista. Kobmajoen ympäristö näytti ihanteelliselta leiriytymisympäristöltä. Suuri seitakivi näkyi jo kauas ja sinne oli uhrattu kaikenlaista. Ennen Norjan rajaa saimme kiinni saksalaispariskunnan ja matka jatkui yhdessä turisten kumpuilevaa reittiä. Ylitys oli suorastaan naurettavan helppo, sentäään crockseilla piti mennä. Yöksi tuli jäätyä varsin ylös solaan, jossa mönkijäura ja reitti yhtyivät saksalaisten jatkaessa matkaa alemmas.

28.8 Kobmajoki valley

28.8 Seita-stone

28.8 Norway again

28.8 We had hiking company

29.8 Guolasjärvi-Paulahyttan
29.8 Yö oli erittäin tuulinen (reissun tuulisin), mutta teltta oli suunnattu oikein ja kiinnitetty hyvin eli sen puolesta sai nukkua rauhassa. Näytti siltä, että sade voisi alkaa koska tahansa. Reittiä oli helppo seurailla ja hiljalleen aurinkokin alkoi paistaa. Sadevaatteet sai laittaa rinkkaan. Kaukaisuudessa näkyi toiseen suuntaan jatkaneet saksalaiset. Oma suunta oli Guolasjärveä kohti. Reisadalenin puolella näkyi erikoisia "tuntureita". Guolasjärventiellä näkyi merkkejä muistakin alueella liikkuvista. Iäkkäämpi norjalaismies tarjosi kyytiä seuraavalle tuvalle asti, mutta oli iloinen saadessaan kuskata meitä suunnnitellun parin km:n tiepätkän. Guolasjärven ympäristössä näkyi jo isoja vapaana vaeltavia lammaslaumoja. Kun tieltä oli noustu ylös tunturiin ja erämaan rauhaan, oli ruokatauon aika. Samalla taivas synkkeni ja pikaisen ruokailun jälkeen matka jatkuikin Guolasjärventielle kaartae, koska sateessa se olisi ehkä kuitenkin mukavampi vaihtoehto. Vaikka maisemat olivat rannalla hienoja, seuraavat kilometrit tuntuivat kaatosateessa pitkiltä. Lampaat eivät väistäneet Siinaa yhtään. Siina ohitti ne kohtuullisesti (kiskoen). Kåfjordin laakson reunat alkoivat jyrkentyä matkan jatkuessa. Ylätunturista ei olisi ollut enää kovin helppoa laskeutua tielle. Paulahyttanin kolkolle betonituvalle saavuttiin läpimärkinä. Lampaat & karitsat olivat varsin tuttavallisia ja samalla selvisi syy, miksi tuvan terassilla oli portti. Siina sai viettää aikaa tuvan eteisessä lampaiden turvallisuuden vuoksi. Illalla sade laantui ja auringon säteet laskivat hienosti jyrkkien rinteiden takaa.

29.8 Good morning!

29.8 North from Guolasjärvi before rain

29.8 Sun set after rain in Paulahytta

30.8 Paulahyttan-Gorsabrua-Ankeria
30.8 Paulahyttanilta oli muutama kilometri Pohjois-Euroopan syvimmälle kanjonille. Kanjonin ympärillä oli paljon varoitustekstejä ja aitoja ja yksi joki virtasi tyhjyyteen. 160m pudotus 2010-luvun alussa tehdyltä sillalta oli aika vakuuttava, eikä tullut mieleenkään käydä jyrkänteiden reunoilla. Silta itsessään oli tukeva ja siitä oli kiva ihailla maisemia.Kesälauantaisin paikalta voi tehdä boungeehyppyjä. Polku jatkui kohti Ankeriasta jyrkän rinteen reunalla. Birtavarren kylä asutuksineen Jäämeren rannalla alkoi näkyä horisontissa ja kännykässäkin oli kuuluvuutta. Selkeästi laskeuduttiin alas laaksoon, kun kasvillisuuskin muuttui. Ankeriassa on suomalaisten suunnittelema designlaavu, jonka sivustalla tuulelta suojassa oli hyvä pitää ruokatauko. Rinkka jäi laavun suojiin ja lähdimme nousemaan vanhaa jyrkkää serpentiinipolkua laaksosta ylös. Joskus aikoinaan siitä oli kuljettu malmikaivoksille ja tavaroille tehty omia vaijerivirityksiä laaksoon laskemiseen. Maisemat rinteestä ja ylhäältä olivat positiivinen yllätys. Ylhäällä polku lähes katosi, mutta onneksi risteävä polku löytyi helposti. Laskeutumiskohtaan tuli tehtyä takastuloa varten merkki. Laskeutuminen hirvitti ylhäältä katsottaessa, mutta sujui yllättävän vähillä jalkakivuilla. Siina kulki onneksi kiltisti selän takana.
Alhaalla etsittiin laavun läheisyydestä, mutta riittävän syrjästä telttapaikka. Teltan kokoamista odotellessa Siina oli kiinni puussa kerällä nukkuen. Ihan mukava telttapaikka löytyi lehtipuiden ja varvikon suojatessa tuulelta, mutta...Tavaroita ja Siinaa telttaan kuskatessa paljastui totuus. Paikallaan ollessa alue kuhisi mäkäräisiä. Ne olivat ehtineet syödä Siinan naaman toispuoleisesti turvoksiin (tiivis kerä oli pelastanut toisen puolen). Myös teltan eteinen oli täynnä kutsumattomia vieraita. Teltan sisällä alkoi armoton mäkäräisten eliminointikampanija. Lopulta olimme turvassa ja oli aika pohtia rauhassa. Siinan pään alue turposi yhä, joten päädyttiin vain odottelemaan suojassa. Hetken mielessä kävi jo lähteä heti aamusta läheistä tietä pitkin päätepisteeseen. Turvotus alkoi hiljalleen laskea ja sotasuunnitelmana oli siirtyä parin sadan metrin päähän tuuliselle aukealle paikalle. Koira ja tavarat siis sinne vauhdilla, jonka jälkeen teltan täydellinen tuuletus ja ravistelu mäkäräisistä sekä uudelleen pystytys. Aukeallakin mäkäräisiä oli, mutta kohtuullisesti metsään nähden. Siina pääsi heti teltan pysyessä pystysä suojaan. Telttaan oli jäänyt Wc-paperirulla ennen purkamista ja sitähän oli sitten ollut kiva repiä yksikseen teltassa. Onneksi joitain pätkiä säilyi käyttökelpoisena. Pari opetusta siis: rehevässä maastossa tuulinen paikka on parempi ja WC-paperia ei kannata jättää koiran ulottuville. Ilta sujui jo ihan hyvissä tunnelmissa ja kulkipa ohi suomalaisfatbikeseurue, joiden kanssa pääsi vaihtamaan kuulumisia. 

30.8 In Kåfjorddalen

30.8 Gorsabrua, waterfall

30.8 Sight from Gorsabrua-bridge, canyon is very deep, over 150 m.

30.8 There we were (bridge over canyon). We walked right side (in photo) to place were this photo is taken.

30.8 Afternoon hiking up to mountains from Ankeria

30.8 Beautiful landscapes to Kåfjorddalen-valley

30.8 Hiking dog Siina

30.8 Our backpakings (and tent place) were down in the valley

31.8 Rest day in Ankeria
31.8 Jo etukäteen oli tiedossa, että päivä olisi varsin sateinen. Aamu kului teltassa laiskotellen. Puolen päivän aikaan sade taukosi. Ankeriaasta pääsi parille lyhyelle reitille, joissa kävimme. Toinen kulki kivistä joenuomaa jyrkänteiden alla. Toinen (Monte Carlon reitti) nousi ylös rinteeseen serpentiinimäisesti. Edellispäivän mäkäräishyökkäyksen pelossa pysyttiin koko ajan liikkeessä. Teltalle palatessa oli ruoan aika. Illemmalla tuli paistettua lettuja (mäkäräisten takia mustikat jäi keräämättä). Iltalenkkinä tehtiin tiedustelureissu seuraavan aamun reitille ja tutustuttiin alueen historiallisiin kohteisiin. Joskus alueella oli sijainnut varsin vilkas malmiyhtiön toimisto/keskuspaikka useine rakennuksineen ja toimintoineen.

31.8 Sun shine after the rain

31.8 Finnish designed design-shelter (laavu)

1.9 Ankeria-Birtavarre (hiking), Birtavarre-Skibotn (Taxi)
1.9 Aamulla lähdettiin kohti Birtavarren kylää ja Jäämeren rantaa solan pohjaa pitkin. Hiljalleen edettiin kohti asuttuja alueita. Lampaat eivät vaellelleet enää vapaina vaan niille oli aitaukset. Eräässä rinteessä nähtiin jopa paimenkoira työssään. Birtavarressa oli ensimmäisenä vuorossa ruokatauko ja seuraavaksi kylään tutustuminen sekä kaupassa käyminen. Paikan päällä selvisi (tai tarkalla selvityksellä asia olisi ollut myös etukäteen selvitettävissä), että Norjassa kaikki bussit eivät ota koiria. Eroa on siinä, onko bussi paikallinen vai alueellinen. Matkasuunnitelmat menivät hieman uusiksi, mutta onneksi lopulta paikallinen taksi suostui ottamaan koiran kyytiin. Extrana saimme kiertoajelun vielä Skibotnin kylän ympäristössä. Teltan sai tällä kertaa pystyttää tasaiselle nurmikolle lerintäalueella aivan Jäämeren rantaan. Siitäpä oli kiva katsella veden toisella puolella kohoavia vuoria. Melkein näköetäisyydellä oli myös kuuluisan valjakkoajajan ja siperianhuskyrodun syntyyn vahvasti vaikuttaneet Leonhard Seppalan muistomerkki. Sitä kävimme tietysti katsomassa ja muutenkin satamassa kiertämässä.

1.9 In Norway we saw many sheeps

1.9 Easy way to Birtavarre village

1.9 Very famous sled dog driver (and one of first siberian husky driver) Leonhard Seppala was born in Skibotn. His monument and siberian Siina.

1.9 Evening in Skibotn

2.9 Skibotn-Helsinki (bus)
2.9 Aamulla ei ollut kiirettä, koska Suomeen ja Helsinkiin vievän bussin pysäkki oli näköetäisyydellä teltasta. Ennen pitkää kotimatkaa oli aikaa tehdä aamulenkki rantahietikolla vielä viimeisen kerran maisemista nauttien.
Bussimatka Skibotnista Helsinkiin sujui oikein leppoisasti Siinan nukkuessa pääasiassa penkin alla. Kilpisjärven raja-asemalla tullin huumekoirat kävivät bussissa nuuhkuttelemassa myös hieman hölmistyneen Siinan läpi. Ne olivat selkeästi töissä, mutta nuuhkivat kaiken eteentulevan innokkaasti ja Siinakin antoi niiden hyppiä ylitseen. Bussi piti usein taukoja, joten Siian pääsi usein pienille kävelyille. Pidempi ruokatauko pidettiin Rovaniemellä, jossa Siina sai jäädä kauppareissun ajaksi bussituttavien ruokaseuraksi puistoon. Helsingissä oltiin seuraavana aamuna ja siellä Siina hyppäsi varsin iloisesti tuttuun autoon kotia kohti.

2.9 Morning walk on Skibotn beach

2.9 Skibotn Kaia